Yhdistys

Meresta solu, leveä ripsieläin:
elämä.

Mannerten ääriä syleilevä,
ilmojen loistoon kohoava,
eteneva, peräytyvä, taisteleva,
lajien moninaisuudeksi puhkeava.

Lopputulos tai välivaihe: ihmisen suku

Ihmisaivojen massa. Harmaana aaltoava.

Ja tämän meren yllä
uusi luomisen sarastus.
Tästä merestä
uudet alkusynnyt, uudet elämän ulottuvuudet:
lukujen maailma, sävelten, kuvien, kuvitelmien
katedraaliholvistot, koneiden, koneistojen, rakenteiden maailma
ja näkemisen: kaukaisimpiin tähtikuvioihin,
aineen sisimpään tyhjyyteen ja energiseen säihkyyn

Elämän uudet muodot. Uusien aineitten elämä.

Myös se on piileksinyt
mahdollisuutena mahdollisuuksien joukossa.
Myös se on värähtänyt elämään tästä merestä.
Uuden aineen ensimmainen hiukkanen, aineettomin: ajatus
ja sen seuraus, kaksoiskierteen aineellinen vastapari:
koeputken syntyva molekyyli.
Niin synnyit Sinä, synteesi, uusi aine.
Sinun hahmosi ja jälkeläisesi olivat monet.
Niin alkoi uusi kasvu, toisen asteen elämä,
orgaanisen elämän jatke.
Elämän puun uusi haara versoi ihmisen aivoista
tuhansin kiiltävin, nahkein tai helisevin lehdin

Tänään Sinä ymparöit meitä joka taholla.
Olet tullut osaksi meitä, elämäämme. Emme enää tajua Sinua erillisenä.
Orgaaninen ja epaorgaaninen ovat avioituneet tuhannesti
ja taas tuhannesti
ja tulleet yhdeksi kuitujensa hienoimpien säikeitten värähtelyssä.

Alinomaa me nyt tunnemme Sinun silkinhienon kosketuksesi.
Sinä kohtaat katseemme ja kätemme pehmeästi kaartuvina pintoina.
Sinä erotat meidät ohuena kalvona ja yhdistät meidät toiminnassa ja työssä.
Sinä kaarrut suojaavana seinänä ympärillemme, kattona ylitsemme.
suojaat meidät meteoriiteilta ja kuun pinnan kylmyydelta.
Itse loistat kuin kuu, kuultava lyhty
pimeinä öinä, venheeksi taipuen kannat tyrskyjen yli.

Joka puolella tunnemme värähtelysi
oi alinomaa jakautuva ja taas yhtyvä, maailmaa syleilevä ameeba.

Jotkut kavahtavat kosketustasi,
Jotkut kokevat Sinut epäystävällisenä,
pelkäävät Sinun tukehduttavaa syleilyäsi.
Sina sanot: en ole epäystävällinen tai ystävällinen, 
en koskaan epäystävällisempi kuin te itse.

Minä, aivosynty; teistä lähtenyt, olen ajatustenne kuva.
Minä vihaan tai rakastan, tuen tai tukahdutan
vain teidän ajatustenne kautta,
niin kuin teidän ajatustenne kautta maa on ruma tai kaunis,
taivas samea tai kirkas

Ja me katsomme Sinua tarkemmin ja näemme: et ole epäystävällinen.
Hiukan tunteeton ehkä. Sinä saat meiltä sielusi
korskean tai nöyrän. Omaksi kuvaksemme me Sinut loimme.
Jos pelkäämme, pelkäämme Sinua kuin omia ajatuksiamme.
Mutta myös omat ajatuksemme meidän on kohdattava,
silmästä silmään katsoen
kesytettävä palvelemaan tietoa jonka nimi on hyve.

Eräänä päivänä joku huomasi säpsähtäen: Sina et suostu katoamaan,
olet kuolematon!

Ja säikähdys valtasi meidät.
Tätä ei ole suotu edes ihmisen suvulle:
fyysistä katoamattomuutta.
Sinä elät meidän ohitsemme, ilkut meitä
kaikilla kaduilla, kaikilla kaatopaikoilla,
varastoissa, metsissä ja puistoissa!

Mutta Sinä olet nöyra
Sina olet taipuisa kuin vesi
joka aina hakeutuu alimpaan.
Sina sanot: enhän minä halua olla kuolematon.
Muuntakaa minut muotoon joka on katoava.
Mina olen muovattavaksi syntynyt
kuin muinainen meren jumalatar olen liittynyt kuolevaiseen
ja valmis jakamaan hanen kohtalonsa.

Niin opetat meitä äänettömästi puhuen.
Sinun kosketuksesi on kevyt hipaisu.
Sinä sopeudut toisten aineitten tehtäviin, mukaudut kuin näyttelijä
pysyen omana itsenäsi.

On paljon mitä emme vaihda Sinuun:
lapsenihon kostea ruusunlehti.
Ihmisihon hauras pergamentti,
aikojen mukana täyteen kirjottu
asioita, enimmäkseen surullisia.

Mutta kuka aavistaa mitä kaikkea tarjoudut korvaamaan?
Väsyneen elimistön osia. Yhä suurempia. Valtasuonen! Sydämen!

Sinä yhdistät meitä toiminnassa ja työssa.
Tänä päivänä yhdistät meidät juhlassa ja ilossa.
Sinä uusi ystävämme,
aineeksi viela lähes neitseellisen nuori: tuskin satavuotias

Opetelkaamme tuntemaan toisiamme, kunnioittamaan toisiamme.
Opetelkaamme ystäväksi.